Markku Jahnukainen

/Valtuutetut ja luottamushenkilömme
Kaupunginvaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen.
Twitterissä: @Markkujahnukai1

Esittely omin sanoin, keväällä 2020:

Syntyperäisenä hyvinkääläisenä (ns. hyvingiensis originensis), on ollut kiinnostavaa tutustua kaupunginvaltuustossa päätöksenteon mekanismeihin. On ollut ilo havaita, että kotikaupunki on kehittynyt maineeltaan positiiviseen suuntaan, mutta tehtävää toki vielä on. Kaupungin koulutuksellisen vision kirkastaminen ja panostaminen innovatiiviseen kehittämiseen ovat elinvoimatekijöitä. Kaupungin vehreyden, kaupunkiluonnon ja metsien ylläpitäminen tuovat hyvinvointia. Samoin kulttuuriin panostaminen maksaa itsensä takaisin monin verroin. Näitä asioita olen edistämässä kaupunginvaltuustossa ja opetuslautakunnassa.

  1. Kehu joku hyvinkääläinen toimija
    Hyvinkäällä on tasokasta omaa museotoimintaa. Hyvinkään taidemuseo ja Hyvinkään kaupunginmuseo tarjoavat elämyksiä ja ovat käyntikortti kaupungin kulttuuriin

2. Sydämen asia
Musiikki ja kirjallisuus. Eri muodoissaan.

3. Viiden pisteen vinkki #hyvinkää
Loistavat ulkoilumaastot #kytajausmi #meidänsveitsi